perjantai 19. huhtikuuta 2013

Tissit irtooo!!

Koiran omistamisen iloja; herätä kolmelta yöllä kun toisella maha kurisee ja ulos on päästävä. No siellä sit kökitään kylmässä toppatakki päällä ja syödään ruohoa ja oksennetaan ja odotellaan kakkia..
Onneksi muuten nukuin hyvin, eikä tarvinnut enää toista kertaa pienen kanssa ulos lähteä..

Sateisen lenkin jälkeen kuivateltiin lämpimän pyyhkeen alla <3

Niin sitä vain, kun siinä yöllä herätessä tuntu, että saakeli tissit irtoo ku sattuu nii hemmetisti!! Treeni menny perille siis.. :D
En oo aiemmin antanu rinnan treenaamiselle hirveesti ajatusta, tekojakin vain silloin tällöin. Mutta nyt tehty pari treeniä uudella ohjelmalla ja aisaatana..! Samaten kyllä maanantainen kotitreeni oli aivan killeriä ja pisti reidet ja persuksen ihan jumiin. I love it! <3


Aamulenkki takana ja vessassa on tunnelmaa..

Aamupalaa duunissa!

Lounasta duunissa!
(..iso purkki=enemmän ruokaa.. !)

Sain ihan mielettömästi uutta energiaa ja motivaatiota tästä Bikini Challengesta ja uusista ruoka- ja treeniohjeista! Tällä viikolla oon tehny jo kolme aamuaerobista, kaks salitreeniä ja yhden kotitreenin. Vielä ois pari jäljellä. Fiilis on todella hyvä, energiatasot korkealla ja mieli postitiivinen! :)


No sitä energiaaa!

Fitfarmin foorumi on melkoisen sekava, enkä hae sieltä oikeastaan enää kuin ohjeet ja katon videot. Porukka on ihan ulalla ja foorumi on täynnä samoja kysymyksiä korvaavista ruoka-aineista ym.. Eikö nää ihmiset oo koskaan olleet millään dieetillä..? Onneks facesta löytyi Bikini Challengeen osallistuville oma suljettu ryhmä, jossa on ihan mieletön tsemppi ja positiivinen, kannustava ilmapiiri! <3

Mukana on kyllä jo todella timmejä mimmejä, mut se vain kannustaa itseäänkin lisää! ..Huomasitteko jo kuinka innoissani olen tästä..?! :D Ou jeee!!


Joku wannabe bodari.

Nii ja kai sitä pitäis jotkut hirveät bikinikuvatkin sit ottaa, kun kerran tälläiseen leikkiin lähti mukaan. Uh. Mut pakko se on uskoa, et kovalla treenillä ja puhtaalla ruoalla ne muhkurat jossain vaiheessa lähtee reisistä ja mahasta kävelee.. Noooo ja koska mä rakastan näitä muutoskuvia ja ne antaa uskomattomasti tsemppiä omaankin tekemiseen, niin tässäpä yksi;


Muhkurat siirtyny tällä neidillä oikeisiin paikkoihin.


Ja oma masu, tästä lähdetään..


Ihanaa ja reipasta viikonloppua! :) Tää suuntais huomenna Helsinkiin Kiloklubin tyttöjen miittiin! :D

6 kommenttia:

  1. Wau, mikä maha, nainen! Mun silmään bikinikunnossa jo nyt, mutta ainahan tuota voi tiivistää... tsemppiä :)

    VastaaPoista
  2. No voi kiitos Pullis! <3 Kyllä sitä saa vielä reippaasti tiivistää.. :D

    VastaaPoista
  3. Hei kovasti tsemppiä bikini challengeen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lotta Annica! :) Tsemppiä tässä kyllä tarvitaankin.. :D

      Poista
  4. Moi!

    Löysin eilen sun blogin ja tänään pääsin ajatuksen kanssa lukemaan postaukset läpi. Pakko oli tulla kommentoimaan tota sun mieletöntä muutosta, upealta näytät! :) Heräsi pieni toivonkipinä, että mulla on joskus noin nätti maha. Ens kesäksi bikinikuntoon? :D

    - Jenni (http://jalotaito.blogspot.fi/)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, niin siis mä en oo tuossa muutoskuvassa, jostain sivuilta vaan bongasin, ois pitäny lähde ilmoittaa selkeämmin :D Oma muutos ei ole ihan noin huima! :) Mutta kiitos kommentistasi! Hyvältähän sä nainen näytät pienen blogin vilkaisun perusteella! :) Ens kesäks bikinikuntoon! ;)

      Poista