keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Valohoitoa

Heipat!
Pitkästä aikaa.. Parisen kuukautta on mennyt viime kirjoittelusta ja nyt pitäis saada kerrottua syksyn kuulumiset samassa postauksessa, ei tuu mittää, niin paljon on tapahtunut!! No eikä ees oo. Käyn vaan töis ja salil ja lenkil ja sitä samaa! :) Mut sehän se, arki on ihmisen parasta aikaa!







Oon tässä viime aikoina paljon ajatellut tätä omaa eloa. Miten rutiiniksi liikkuminen on jo tullut ja miten onnellinen oon siitä. Se tuntuu ihan mielettömän hyvältä, miten haluaa päästä liikkumaan ja miten hyvä olo on, kun liikkuu säännöllisesti.
Aleksander Stubb twiittasi kerran jotenkin näin; "Mulla ei oo aikaa olla liikkumatta. Yksi tunti urheilua antaa kaksi tuntia energiaa." Jotenkin niin loistavasti sanottu, jotta jäänyt mieleen. Näinhän se juuri on!

Mäkijuoksut done!





Ja miten mäkin vähän ajattelen niin, kun joku haluais alkaa liikkumaan mutta eijaksakiinnostaehdi, että siitä vaan lenkille ja salille, kyllä se siitä lähtee. Ja kyllähän se lähteekin, mutta kyllä se aikansa ottaa ja vaatii todella paljon ajatustyötä ja toistoa, ennen kuin siitä oikeasti tulee rutiinia ja nautinnollista. Niin kuin minkä tahansa uuden asian opettelu vaatii tuhansia toistoja, (esim. ratsastus, pianon soitto) niin myös sen uuden elämäntavan. Ja mulla tän blogin kirjoittaminen..!! :P
Muistan itekin miten vielä vuosi sittenkin sai käydä hirveän juupas-eipäs keskustelun päässään ja potkia ittensä liikkumaan. Mieluimmin silloin jäi rankan työpäivän jälkeen sohvalle viinilasin kanssa. Ja aika usein kera herkkujen. Nykyään treenaan usein jo ennen töitä ja töiden jälkeen illalla tulee vielä lenkkeiltyäkin. Ja jotta jaksaa treenata ja liikkua on syötävä hyvin. Ja meneehän se myös toisinpäin; kun liikkuu niin keho ja aivotkin mielii parempaa ravintoa. Positiivinen noidankehä! :)



Eikä se oo mitään iisiä aloittaa tosta noin vaan salilla treenaamista, kyllä siinä apua tarvii ihan mielettömästi. Ja palavaa halua kehittyä ja oppia. Se vie vuosia, että sä alat olemaan hyvä siinä. Kuten mikä tahansa laji. Siitä oon onnellinen, että oon siellä salilla myös nuorempana käynyt ja nyt alkaa hiukan jo tuntumaan siltä, että tietää edes vähän mitä siellä tekee ja miten :) Vaikka toisaalta en tiedä yhtään mitään! Youtube, lehdet ja blogit auttaa paljon, mut ihan aloittelevalle suosittelisin kokeneempaa kaveria ja personal traineria katsomaan ja auttamaan.



Yhdeksi pahimmista kompastukivistä oon nyt huomannut alkoholin käytön. Enkä nyt puhu mistään lasillisesta parista viiniä, vaan ihan kunnon juhlimisesta. Seuraavana päivänä keho on ihan sekaisin, ihan hirveen työn takana pysyä fiksuissa syömisissä, kun keho huutaa hiilaria, rasvaa, suolaa, sokeria. Ja koska itsekään en enää oo parikymppinen niin kyllä se nuutunut, väsynyt, viluisa olo kestää vielä sen pari kolme päivää. Voin sanoa, että lauantaina kun juhlittiin työpaikan pikkujouluja niin kyllä vasta tänään on ollut normaali energinen olo. Huh! Mutta toisaalta rakastan hyviä juhlia, iloista seuraa ja tykkään viineistä ja drinkeistä.. Tällä hetkellä se hauskuus vielä ajaa ohi ja jaksaa just ja just kärsiä ne pari päivää.. Mutta eiköhän tammikuussa taas tee ihan poikaa pitää vähän tipatonta ja kökkiä kotona :)
Sitä vaan tässä koitin summata että ei se alkoholi tee hyvää laihdutukselle, jos moinen on mielessä. Ensinnäkin tulee hurjasti kaloreita ja keho menee sekaisin moneksi päiväksi, jolloin on vaikea tehdä hyviä valintoja syömisen suhteen.

Pikkujouluoutfittia. Vessassa kuvattuna toki.


Sen olen tässä syksyllä mukavasti sisäistänyt, että mennään hyvän olon kautta. Ei nipoteta turhasta ja liikutaan siten mikä parhaalta tuntuu. Viikonloppuisin oon ottanut rennommin ja syönyt välillä vähän liikaakin, mutta tietty rentous ja valinnanvapaus tekee hyvää mielelle. Koitan aina ensisijaisesti ajatella mikä ruoka tekee mulle hyvää, sekä fyysisesti että henkisesti. Ja ajatella miten hienoa on, että pystyy liikkumaan ja treenaamaan. Kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta. Keho janoaa liikkumaan ja mulle rutiiniksi onkin nyt muodustunut muutama aamulenkki ja 3-4 salitreeniä viikossa. Tuntuu hyvältä määrältä se.
Ei se itsekuri vaan tahdonvoima!




Luonnonkaunis kuten hirvikin, salilla aamutuimaan..

Paino mulla viimeksi punnatessa oli 71kg, joten hiukan se on noussut alhaisimmasta lukemasta. Mutta oon ihan tietoisesti koittanut syödä vähän enemmän hiilareita, no koska lihakset. On se vähän vaikeaa koittaa tasapainotella tässä kun haluaisi lisää lihasta ja kuitenkin samaan aikaan läskiä pois.. Eeettätotanoinniii.. Koitan täs ny jotenkin tasapainotella, katotaan kuin käy :)

Ruokavaliossa mulla on hiukan tapahtunut muutosta, kun tuossa reilu kuukausi sitten alkoi olla päivittäisiä ihan hulluja vatsakipuja. Monena iltana itkin kaksinkerroin sohvalla. Jotenkin aloin miettimään maitorahkaa.. (No varmaan nyt niin trendikkään maidottoman ja viljattoman takia..) Siitä oli alkanut tulemaan kovin hapan olo syömisen jälkeen ja vatsaa usein kivistikin. Vaikka kuinka tykkään maitorahkasta, niin päätin kokeilla olla muutaman viikon ilman. Alkuun tuntui tosi vaikeelta korvata sitä millään, onhan se nyt niin helppo ja hyvä välipala ja sitä on tullut jo monta vuotta syötyä päivittäin. Vaklailin sit vähän Kukan ja Samin "Haluan olla minä"-prokkista ja otin heraa, pähkinöitä ja marjoja tilalle. Ja kumma kyllä ei se rahkan korvaaminen niin iso juttu ollutkaan. Tai mikä siinä nyt vaikeeta vois ollakaan; hera-hyvää, pähkinät-hyvää, marjat-hyvää. Tadaa!

Ja kyllä se mahakipu siitä sit pikkuhiljaa helpottikin. Lisäilin kyllä myös maitohappobakteereja ja psylliumkuitua ruokavalioon. Ja oikeastaan siitä se ajatus sit lähti ja vähän niinkö innostuinkin maidottomasta ja viljattomasta. Mutta silti rennosti!! :D Pakko kyllä myöntää et maha on paljon tyytyväisempi (ja litteämpi!!) nyt.. Mut kattotaan, niin kauan kuin tuntuu hyvältä, eikä mee turhan vaikeeks niin jatketaan.

Dodii! Riittäisköhän kuulumiset tälle kertaa. Ku se uni on meinaa ihan hirmu tärkeä! Ni kato pakko mennä ajois nukkumaan. Jotta jaksaa herätä aamulla salille! Onneksi on ihana sisko joka treenaa mun kanssa, oishan se yksin paljon vaikeampi päästä aamulla ylös ja salille. Thanks sys! <3


Pullistelu on parasta viihdettä!

Ainiin, viimeksi kirjoittelin ja panikoin niistä kaverin fiftaribileistä. Hui hai! Kivat vaatteet kumminkin löysin ja olo oli hyvä ja tältä siellä sit näytin;

 

Kreisii!! :D

Kaikenkaikkiaan ja yhteenvetona ja näin viimeisiksi sanoiksi ja muutenkin on ilo kertoa, että mun syksy on mennyt tosi kivasti. Kai se on toi salin kirkas valohoito aamuisin, mikä tekee ihmisen onnelliseksi! :)
Pitäkää huolta! <3

-B

4 kommenttia:

  1. Oi vitsi, tosi kiva lukea sulta postaus pitkästä aikaa! :) Löysin blogisi muutama viikko sitten, lukaisin tekstit läpi ja liityin lukijaksi, mutta sitten et enää kirjoitellutkaan ja mua harmitti. Eli siis tiheämpää postailua tästä lähtien, kiitos. ;) Meillä vaikuttais olevan samankaltaiset tavoitteetkin: tälläkin tarkoituksena polttaa rasvaa ja kasvattaa (vähän) lihasta. Ei ne kilot vaan ne sentit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihana kuulla että sua harmitti mun postaushiljaisuus! :D Kyllä mä koitan nyt taas vähän tsempata ja jos joku oikein odottaa niin täytyyhän se sit kirjoitella :)

      On se vaan niin hidasta se lihaksen kasvattelu, pitäis kai ihan kunnon plussakaloreilla syödä, mut kun se läski. Tsemppiä sullekin tavoitteisiin! :)

      Poista
  2. Sä oot nainen vaan niin ihana ja kaunis ja kaikkee!!!!! Kivaa joulunodotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinä oot ihana!! Ja kohta sieltä jo poksahtaa se pienikin ihanuus, ellei jopa jo ole poksahtanut! <3 Ihana kun saatte hänet jouluksi :)
      En oo yhtään ehtiny Kiloklubiinkaan lueskelemaan, vaikka usein on mielessä mitä kaikille mahtaa kuulua. Ois kyllä kiva treffailla sua ja muita KK:laisia heti kun sun menojalka alkaa vipattaa.. :)

      Poista